Lännen kyläyhdistys ry

 

Yhdistys perustettiin 1997 ja perustavassa tilaisuudessa paikalla oli toista sataa kylän asukasta. Viime vuosina jäseniä on ollut runsaat sata.  

Yhdistyksen tarkoituksena on: 

  • Toimia kylän kehittämiseksi ja säilyttämiseksi
  • Lisätä viihtyvyyttä ja harrastusmahdollisuuksia
  • Järjestää matkoja ja tapahtumia
  • Kehittää alueen majoitus- ja kokoontumistoimintaa                        

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, joka valitaan syyskokouksessa kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, joka valitaan vuosittain, ja kuusi jäsentä ja neljä varajäsentä

Yhdistys järjestää viikottain maanantaisin ja keskiviikkoisin kyläläissaunan Arenan sauna- ja takkatuvalla. Vuoden aikana jäsenille järjestetään erilaisia retkä, matkoja ja tapahtumia. Näistä tiedotetaan Kyläsanomissa, kyläyhdistyksen kotisivuilla, facebookissa ja tarvittaessa Alasatakunta lehdessä.